Taina Kinnunen kirjoitti taiteen tavoista esittää pahuutta (HS 1. 6.). Haluan kommentoida vain Kinnusen toteamusta, että on yleisön asia päättää erilaisten taidekokeilujen taiteellinen arvo.
Ei ole. Taiteen ja taiteellisen arvon julkinen määrittely ei ole demokraattinen prosessi, vaan taiteen ymmärtäminen, tulkinta ja arvottaminen edellyttää oppimista ja harjaantumista, siis jonkinasteista asiantuntijuutta.
Yleisöllä pitäisi toki olla hallussaan arvioinnin välineitä. Niitä on kuitenkin yhä vähemmän edes oman mielipiteen muodostamiseksi, kiitos kuvataideopetuksen heikentyvän aseman yleissivistävässä kouluopetuksessa.
Kun taiteellisen tekemisen ja ajattelun luonnetta ei ymmärretä, taiteellisen arvon määrittely lipsahtaa helposti "volyymienemmistölle" eli äänekkäimmälle vähemmistölle, joka ei välttämättä ole edes kiinnostunut taiteesta.
Paradoksi on, että nykytaiteen sanotaan olevan vaikeaa, mutta silti jokainen kuvittelee olevansa asiantuntija ja puolustaa raivokkaasti ja kritiikittömästi omaa mielipidettään, jota ei useinkaan perustella taiteen lähtökohdista.
Suuri yleisö on kiinnostunut myös luonnontieteistä, mutta kukaan ei vaadi, että yleisön pitäisi saada päättää, mikä on tieteellisesti pätevää. Sen tekevät alalle koulutetut asiantuntijat tieteellisten kriteerien perusteella.
Myös taidealoille korkeakoulutetaan taiteilijoita, kuvataideopettajia, tutkijoita ja muita alan asiantuntijoita, mutta heidän ammattitaitonsa ei tunnu kelpaavan.
Helena Sederholm
kuvataidekasvatuksen professori
Taideteollinen korkeakoulu
Leena Krohnin kotisivulle * blog: keskustelun anatomiaa * lehtileikkeitä * web-keskusteluja