Teemu Maki, Leena Krohn ja taideyhteison vastuu
perjantai toukokuu 07, @07:30, Anna Kaarina Nenonen
Koska asun parhaillaan USAssa Helsingin Sanomien taidesivut saavuttavat minut viikkoja myohassa.
Koska asun parhaillaan USAssa Helsingin Sanomien
taidesivut saavuttavat minut viikkoja myohessa. Pari
paivaa sitten nain artikkelin, jossa professori Leena
Krohn kieltaytyy osallistumasta tapahtumaan johon on
kutsuttu Teemu Maki.
En ymmarra, miksi kukaan Suomen taideyhteison jasen
haluaa osallistua tapahtumaan, jossa Teemu Maki
esiintyy, paitsi ehka siina tapauksessa etta Maki on
saanut uskonnollisen heratyksen tai ollut terapiassa
viimeiset viisitoista vuotta ja nykyaan lahjoittaa
valtiolta saamansa rahat elainsuojeluun.
Helsingin Sanomien artikkelista Krohn vastaan Maki en
saanut sellaista kuvaa.
Teemu Maki vaittaa, etta hanen kissantappovideonsa
viidentoista vuoden takaa on kasitetaidetta, koska
kaikki mita han tekee on taidetta. Maki on ilmeisesti
lukenut Andy Warholin lauselman "taide on sita mita
taiteilija tekee". Warholin mukaan taiteilijaksi
tulemiseen ei tarvitse muuta kuin oma usko: olen
taiteilija.
Amerikkalainen populaarikulttuuri ihailee
sarjamurhaajia, mutta toistaiseksi taalla eivat
murhaajat, lasten hyvaksi kayttajat ja elainraakkaajat
ole julistautuneet taiteilijoiksi...
Porvareitten shokeeraamilla taiteen nimissa on pitka
historia. Marcel Duchampin tyot asettivat aikoinaan
mielenkiintoisia kysymyksia taiteen rajoista. Hanen
toistaan loytyy kaunista kasityota, ne ovat
taydellisesti muotoiltuja ja visuaalisesti
miellyttavia, minka lisaksi niissa on huumoria ja
lampoa.
Chris Burdenin tapahtumat 1970-luvulla valloittivat
uutta maaperaa, etenkin kasitetaiteen alueella.
Tapahtumassa "Shot", ammuttu, hanen avustajansa ampui
taitelijaa (ei kuolettavasti) yleison lasna ollessa.
Teemu Maelta puuttuu Burdenin rohkeus,
kissantappovideon uhri ei ole Maki itse, jossa
tapauksessa voisin ihailla tekoa kysymyksena siita,
mihin ihminen itse kykenee taiteen nimessa, ja kuinka
paljon valtaa meilla on oman ruumiin ja hengen
kohtalosta. Kissantappovideon kohteena oli
raukkamaisesti viaton, puolustuskyvyton luontokappale.
Teemu Maella on oikeus inhota kissoja ja porvareita
niin paljon kuin han haluaa. Mutta taideyhteiso, joka
hyvaksyy hanen kissantappovideonsa, ja palkitsee hanet
valtion kolmivuotisella apurahalla, jonka kustantavat
veroa maksavat ja mahdollisesti kissoihin kiintyneet
porvarit, ei anna hyvaa kuvaa Suomen yhteiskunnan
nykytilasta.
Maki sanoo nettisivullaan olevissa artikkeleissa etta
taide on poliittista. Kuitenkaan han ei Helsingin
Sanomien artikkelin mukaan myonna etta taiteella ja
moraalilla on mitaan tekemista keskenaan. Johtopaatos:
politiikalla ja moraalilla ei ole mitaan tekemista
keskenaan? Jos taiteella ei ole mitaan tekemista
moraalin kanssa taiteella ei ole mitaan yhteista
ihmisyyden kanssa ja taide on taysin arvotonta ja
turhaa joka suhteessa.
Arthur Danto, yksi nykytaiteen merkittavimmista
filosofeista, osui asian ytimeen. Taiteilijan
hyvaksymiseen tarvitaan "the art world" ,
taidemaailma, taideyhteiso, joka ihailee taiteilijan
saavutuksia. Luolassaan kissoja kiduttava taiteilija
joka hokee "olen taiteilija, olen taiteilija"
saadakseen kultauksen raatomaisille teoilleen ei ole
taiteilija ilman taideyhteison hyvaksymaa. Tama tulos
kuitenkin on ilmeisesti saavutettu Teemu Maen suhteen,
mutta mita se kertoo Suomen taideyhteisosta?
Anna Kaarina Nenonen, MA, MFA, entinen professori,
Abingdon VA, USA/Kuopio
Leena Krohnin kotisivulle *
blog: keskustelun anatomiaa *
lehtileikkeitä *
web-keskusteluja
