Teos ja teko
perjantai toukokuu 07, @12:37, Leena Krohn
Lähetin Kritiikin päiville 24. 4. esitelmän. Tässä sen ensimmäinen osa. Esitelmä kokonaisuudessaan tullaan julkaisemaan Kritiikin uutisissa.
Teos ja teko. Kritiikin päiville
1.
Mummoni Katri Cederström lainasi pulaan joutuneelle kirjailija Ain’Elisabeth Pennaselle joskus viime vuosisadan alkupuoliskolla, Tampereella, pienen rahasumman. Kun hän leskeksi jäätyään joutui kolmen lapsensa kanssa itse ankaraan puutteeseen, hän tiedusteli, voisiko Ain’Elisabeth kenties maksaa takaisin osan velasta.
Kirjailija suuttui mummolleni ja lausui: "Teidän arki-ihmisten pitäisi kantaa meitä taiteilijoita käsivarsillanne." Eikä maksanut.
Tuota Ain’Elisabeth Pennasen lausetta muistan usein. Hänen näkökantansa ei ole mitenkään ainutkertainen. Se on ollut ja on yhä joidenkuiden taiteilijoiden sosioantropologinen uskontunnustus. He uskovat vilpittömästi, että ihmiskunnasta on olemassa kaksi päälajia: taiteilijat ja arki-ihmiset. Taiteilijoita eivät koske samat ahdasmieliset lait ja asetukset kuin muita kansalaisia. Kaikki, mitä taiteilija tekee, on taidetta eikä hänen toimintaansa niin muodoin voi arvostella eikä arvioida samojen mittapuiden mukaan kuin arki-ihmisten tekemisiä. Taiteilija on siis eräänlainen yli-ihminen.
Annoin alustukselleni nimeksi Teos ja teko. Tarkoitukseni oli puhua taideteoksista tekoina. Sitä ne ovat aina. Sen sijaan teot ovat vain silloin tällöin taidetta.
Lupasin esiintyä Kritiikin päivillä, mutta petin lupaukseni. Kerronpa, mistä syystä. Sekin liittyy Ain Elisabeth Pennasen julkilausumaan credoon.
Viisitoista vuotta sitten videotaiteilija Teemu Mäki kidutti hitaasti kuoliaaksi löytökodista hakemansa kissan. Hän oli kirjallisella sitoumuksella lupautunut hoitamaan eläintä hyvin. Hän silpoi kissan kirveellä ja masturboi raadon päälle. Mäki videoi eläinrääkkäyksen ja lähetti otoksensa videokilpailuun taideteoksena, jonka nimi oli Sex and Death. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, Kiasma on ostanut tämän "teoksen" kokoelmiinsa. Se on häpeäksi Kiasmalle.
Rivoa ja julmaa eläinrääkkäystään Teemu Mäki nimitti taiteeksi näillä sanoilla: "Kaikki, mitä teen, on taidetta." ja "Tapoin kissan käsitetaiteen vuoksi".
Ällistyttävää kyllä, monet toimittajat ja kriitikot riensivät taannoin taiteilija Mäen tueksi. Ilmeisesti he eivät pystyneet näkemään eroa fiktion ja vivisektion välillä. Jopa Taide-lehden päätoimittaja katsoi, että taiteilijan, joka "tutkii" kärsimystä, voi olla tarpeen sitä myös aiheuttaa.
Siitä on kauan, epäilemättä. Herra Mäki oli nuori mies silloin, nyt vankassa keski-iässä. Mutta vastikään hän on ilmoittanut julkisuudessa, että hän tekisi saman uudelleen: silpoisi siis jälleen kuoliaaksi eläimen taiteen nimissä. Yhä vieläkin hän yrittää oikeuttaa avuttoman olennon kidutuksen teoreettisilla argumenteilla ja taiteen varjolla. Yhä vieläkin hän kuvittelee, että kissan silpominen on herooista taistelua sovinnaisuutta ja sentimentaalisuutta vastaan.
Tämä on syy, miksi en ole nyt enkä milloinkaan käytettävissä niissä tilaisuuksissa, joissa Teemu Mäkeä on pyydetty esittämään ajatuksiaan. Minulle hän on edelleenkin eläinrääkkääjä, ei taiteilija eikä ajattelija. Protestini on monen mielestä varmaankin naurettava ja tarpeeton, minulle itselleni se on välttämätön.
Allekirjoitan edelleen lauseen, joka sisältyi 30 kirjailijan, taiteilijan ja tutkijan julkilausumaan heti eläinrääkkäyksen paljastuttua: "Luontokappaleiden mittaamatonta kärsimystä ei taiteilijan enää tarvitse töittensä, maineensa tai yhteiskuntakritiikin nimissä lisätä."
Taiteilijan vapaus koskee hänen teoksiaan, ei hänen tekojaan. Vapaudet päättyvät siinä, missä ne alkavat loukata muiden oikeuksia.
Teemu Mäki sanoi, ettei moraalilla ja taiteella ole mitään tekemistä keskenään. Sopiihan niin sanoa ja on varsin usein sanottukin. Kovin kummallista olisi kuitenkin sanoa, ettei moraalilla ja teoilla olisi mitään tekemistä keskenään. Ja kidutus on todellakin teko, raaka rikos, ei taideteos. Samantekevää, vaikka sitä kutsuttaisiin taideteokseksi ja se ostettaisiin taidemuseoon, rikoksena se pysyy.
Teemu Mäen mielestä taiteilijoiden silloinen julkilausuma oli kaksinaismoralismia. Suuresti arvostamani entinen ilosofian opettajani S. Albert Kivinen sanoi, että tällaisessa tapauksessa moralisteja totisesti tarvitaan. Ovata he sitten yksinäis-, kaksinais- tai multimoralisteja. Mutta taiteilija Mäen mielestä olisimme yhtä hyvin voineet osoittaa mieltämme lihakaupan edessä. Minua jäi harmittamaan, etten silloin kysynyt taiteilija Mäeltä ainoaa oikeaa kysymystä.
Esitän sen nyt: "Söittekö te kissan kaikkine tykötarpeineen?"
Leena Krohnin kotisivulle *
blog: keskustelun anatomiaa *
lehtileikkeitä *
web-keskusteluja
